Aivosita tiedetään, että GLU-neuronit ja GABA neuronit ovat erilaistuneet ja moemmat ovat elektrisesti stimuloituvia soluja. Astrosyytti on se meatbolinen hermokudossolu(glia) joka varmistaa GLN glutamiinin saantia molemmille neuronityypeille. erikosituneisa neuroneisa on entryymisetti, joka tekee excitatorisessa glutamiinsita glutamiinihappoa ja konsentroi niitä jyväsiin, joita sitten voi vapautua aktiopotentiaalista. Synapsirakoon vapautunut glutamaatti olisi toksista, jos sitä ei samantein palautetasi takaisin rakkuloihin astrosyytin puolelle aineenavaihduntaan.(uudelleen rikastetavaksi glutamiiniksi). Astrosyytti ei reagoi aktiopotentiaaliin. se ei eritä exciktatorista glutamaattia, vaan tutotaa glutamiinia jonka lähettää taää neuronille.
GABA-erginen neuroni kerää myös valmtia GABA- molekyyliä Siihen tarvitaan jatkoentsyymeitä glutamiinista GABA. muotoon. GABA- on gamma- amino-voihappo ja siinä on yksi hiili vähemmän kuin glutamaatissa, jteon se ei palaudu takaisin glutamaatiksi, se on dekarboksyloitunut( CO2 irronnut) . Se voi vieolä jatkossa deaminoitua ja muuttau maitohappoa vastaavaksi OH-voihapoksi neuronissa ja siitä sitetn esim yölevon aikana sitä palautetaan takaisin sitruunahappokierron selektiiviseen kothaan jossa käsitellään 4 hiilen orgaanisia happoja( meripihkahappo) iitä sitten sitruunahappokierto saa tehtyä glutamiinia, joka voi uudestaan lähtä astrosyytistä I jompaan kumpaan neuroniin. Siis aina muodostuu helpommin uutta glutamaattia (GLU) kuin uutta GABA:a. Jonkin verran on neuronisaskin mitokondrioita, mutta ne eivät ole varsinaisesti mitään aineenavaihdunnallisia soluja, vaan neuroneita passaa noin 10-20 astrosyyttiä kutakin neuronia.
Jos nyt soveltaa tätä Glu- GABA ajatusta betasoluun, joka on haimasaarekkeen soluista ainoa elektrisesti ärtyvä. ( Sellaisia eivät ole alfa- tai deltasolut) ja kun tiedetään että beta-solusta kirjoitetaan artikkeleita milloin GABA ja milloin GLU näkökohdasta, tulee mieleen: Miten tämä solu pärjäilee näiden kahden erilaisen neuronaalisen välittäjäaineen hyödynnyksessä ja miten se on järejstänyt GABA-reseptorit ja NMDA ja AMPA ja mGLU metaboliset kainaattireseptoirt, sillä se on kuetinkin ( kehon tärkeimmän polttoaineen glukoosin) metabolisessä sensoroivassa piirissä endokriinsesti erittävä solu Se sensoroi glukoosin tason systeemisesä verenkierrossa. ja sen mukaan lähettää työvälinettä glukoosin nopeaksi lapioimiseksi kaikkialla kehossa solujen sisään. Beta solu ei siis ole varsinainen aineenavihduntasolu ja se vähä glukoosi minkä se käyttää sensorissaan, on sen välttämätöntä omaa energiaa. Siis betasolu ei ole se solu joka hävittää itse verensokerit kehosta"( ei kai kukaan niin luulekaan) , vaan se on vain mittarisolu, sensori, (kuten silmä on valon sensori) 8 tai kora äänen sensori) ja ebntasolu on polttoaineen sensori ja sen täytyy itsekin tulla toimeen pienellä sokeriosuudella. ja sitten syntetisosida sitä työvälinettä joka on proteiiniketju. siis insuliinia. Insuliini on myösnkuin eräänlainen sähköinen apukeino, jonka asettuminen kontaktiin, reeptoriin kohdesoluissa saa solut toimimaan siten että soekrit hulvahtavat solun sisään. Ei ne sokerit mene soluun siitä insuliinireseptorikohdasta. vaan Se on kontaktikohta. kuin töpseli seinässä, jsota saa virran lamppuun jne. Vaan siihen sokerin huovahtamiseen solun sisään on muita kanavia ja proteiinimolekyylejä. Siis tässä sähkönjohtotyössä on tärkeitä GABA ja GLU molekyylit ja niiden reseptorit betasolussa. Varsinkin GLU-reseptoreita on tässä erityisesti katsottu viime aikoina, esim mKAR- kaianattireseptoreita. Tässä pidän taukoa. Siis betasolu asetata intrasellulaarisesti glutamaatijärjestelmää niihin insuliinirakkuloihin, jotka sitten erittyvät solusta. Rakkulapinnassa a on omat reseptorit ja ne eivät vaikutu aktiopotentiaalitavalla. Pohdin tätä edelleen.
Joka tapauksessa glutamaatin liiallinen painotus betasolussa on jokin häiriötila. Sitä tarvitaan rajallisesti, mutta liika on toksista. mKAR asia on tutkimuksissa.
Nat Med. 2015 Apr;21(4):363-72. doi: 10.1038/nm.3822. Epub 2015 Mar 16.
Characterization of pancreatic NMDA receptors as possible drug targets for diabetes treatment.
Marquard J1, Otter S2, Welters A3, Stirban A4, Fischer A4, Eglinger J2, Herebian D5, Kletke O6, Klemen MS7, Stožer A8, Wnendt S9, Piemonti L10, Köhler M11, Ferrer J12, Thorens B13, Schliess F4, Rupnik MS14, Heise T4, Berggren PO11, Klöcker N6, Meissner T5, Mayatepek E5, Eberhard D15, Kragl M16, Lammert E2.
Abstract
In
the nervous system, NMDA receptors (NMDARs) participate in
neurotransmission and modulate the viability of neurons. In contrast,
little is known about the role of NMDARs in pancreatic islets and the
insulin-secreting beta cells whose functional impairment contributes to
diabetes mellitus. Here we found that inhibition of NMDARs in mouse and
human islets enhanced their glucose-stimulated insulin secretion (GSIS)
and survival of islet cells. Further, NMDAR inhibition prolonged the
amount of time that glucose-stimulated beta cells spent in a depolarized
state with high cytosolic Ca(2+) concentrations. We also noticed that,
in vivo, the NMDAR antagonist dextromethorphan (DXM) enhanced glucose
tolerance in mice, and that in vitro dextrorphan, the main metabolite of
DXM, amplified the stimulatory effect of exendin-4 on GSIS. In a mouse
model of type 2 diabetes mellitus (T2DM), long-term treatment with DXM
improved islet insulin content, islet cell mass and blood glucose
control. Further, in a small clinical trial we found that individuals
with T2DM treated with DXM showed enhanced serum insulin concentrations
and glucose tolerance. Our data highlight the possibility that
antagonists of NMDARs may provide a useful adjunct treatment for
diabetes.
